Varsinais-Suomen Ely-keskus linjasi keskiviikkona, 5.1.2011, että yhteysalukset eivät saa kuljettaa saariin enää pelkkää postia. Postin saa viedä saariin ainoastaan muun henkilö- tai tavarakuljetuksen yhteydessä tai mikäli alus aikataulun mukaan menee joka tapauksessa saarelle, kirjoittaa Turun Sanomat.

Samassa Turun Sanomien artikkelissa 6.1.2011 kerrotaan saaristolaisen kommenttina:  ”– Jos tänne ei tule edes postia, sitten on kaikki loppu. Kaikki palvelut on viety.”

Tieto postinkulun reippaasta vähenemisestä on varmasti saaristolaisille järkytys.  Aiemmin yhteysalukset ovat käyttäneet omaa harkintaansa ja tuoneet postin heti perille.

Ihmisten tiedon saannin rajoittaminen on loukkaavaa ihmisten perusoikeuksia kohtaan.  Tiedon saanti, internet ja posti ovat kansalaisoikeuksia, eikä niille saa asettaa keinotekoisia rajoitteita kuten taloudelliset resurssit. Jos meillä Suomessa toteutetaan avoimuusperiaatetta hallinnoissa, voimme välttyä näiltä huonoilta ratkaisuilta.  Näistä hieman Maria Pinjanaisen blogissa

Tiedon vapaan kulun turvaaminen on yksi Piraattipuolueen tehtävistä.