Kansanedustajaehdokas ilmoittautuu ehdolle ja allekirjoittaa lomakkeen, jossa hän kertoo perustietonsa, kuten ammatin.

Jokaisen ehdokkaan arvo, ammatti tai toimi on vaalilain mukaan ilmoitettava. Kuitenkin vaalipiirilautakunta voi muokata tai hylätä näitä ilmoitettuja ja ehdokkaan vahvistamia tietoja. Juuri näin kävi Varsinais-Suomen Piraattien ehdokas Johan Kustoselle.

Kustosen ammatiksi ei hyväksytty lääkekannabiskonsulttia ja vaalipiirilautakunta muutti titteliksi vain ”näyttelijä, muusikko”. Tämä ei kuitenkaan vastaa totuutta, sillä Kustonen on toiminut pääsääntöisesti lääkekannabiskonsulttina jo useamman vuoden. Hän on lisäksi lääkekannabisyhdistyksen puheenjohtaja. Muutos Kustosen tietoihin tehtiin vastoin puolueen vaaliasiamiehen näkemystä ja ilman Kustosen suostumusta. Vaalipiirilautakunta ei ottanut millään tavalla Kustoseen yhteyttä ja pyytänyt tarkennusta liittyen ammattiin. Puolueen vaaliasiamies jätti välittömästi oikaisupyynnön, kun Kustoselle selvisi asioiden oikea tila ja virhe tiedoissa näin ollen huomattiin. Oikaisupyyntöön ei reagoitu mitenkään ja nyt siis virallisissa tiedoissa on virhe Kustosen ammatin kohdalla.
Myönnettäköön kuitenkin, että piiriyhdistyksen oma valvonta asian suhteen olisi voinut olla tarkempi. Kehitämme käytäntöjämme valvonnan suhteen ja minimoimme inhimillisen virheen mahdollisuutta.
Ongelmallinen tämä on siksi, että Kustonen on allekirjoituksellaan vahvistanut sitovan asiakirjan, jonka sisältöä nyt muutettiin ilman Kustosen hyväksyntää. Tämä herättää kysymyksiä siitä, mikä on allekirjoitetun sitovan ehdokaslomakkeen merkitys, jos sen sisältöä voidaan ulkopuolisten toimesta yksipuolisesti muuttaa.
Kustonen kokee, että koska muutos hänen tietoihinsa on tehty vaalipiirilautakunnan aloitteesta ilman hänen suostumustaan ja koska sitä ei asian selvittyä ole oikaisupyynnöstä huolimatta virallisiin tietoihin korjattu, on vaalipiirilautakunta syyllistynyt virheeseen.
Kustonen kokee lisäksi, että vaalipiirilautakunnan päätös muuttaa hänen ammattinimikkeitään ei palvele äänestäjiä ja voidaan kokea äänestäjien taholta Kustosen yritykseksi salailla ammattiaan. Koska Kustosen nimellä internethakukoneilla haettaessa tulee runsaasti tuloksia, joissa Kustosen todetaan olevan lääkekannabiksen käyttäjä ja ensimmäinen Suomessa omalla nimellään toimiva lääkekannabiskonsultti, ei vaalilautakunnan päätöstä ammatin hylkäämisestä voida pitää perusteltuna. Kustonen kokee myös, että mikäli virhettä ei virallisiin tietoihin korjata, tulee tämä vaikuttamaan negatiivisesti sekä hänen kampanjointiinsa että äänestäjien oikeuteen saada ehdokkaista totuudenmukaista tietoa.

Ammatit muuttuvat ja uusia ammatteja syntyy. Varsinais-Suomen Piraattien mielestä Kustosen oikea ammatti olisi pitänyt ehdottomasti saada myös virallisiin tietoihin oikein. Myös Kustonen itse kokee, että äänestäjillä tulee olla oikeus tietää hänen todellinen ammattinsa. Kyseinen ammatti ei ole rikollinen tai mitenkään hyvien tapojen vastainen. Kyseessä on uusi ammatti aikana, jona maailman terveysjärjestön WHO:n muuttuneet suosituksetkin ovat peruste ammatin harjoittamiselle.
Tämä tapaus muistuttaa siitä, miten vielä 2010-luvulla hallinnon läpinäkyvyydessä on parantamisen varaa ja että tietynlaiset ennakkoluulot edelleen haittaavat yhteisen hyvän eteen tehtävää työtä. Piraattipuolue haluaa kansalaiselle laajempaa päätösvaltaa hoitaa yhteisiä asioita, ja tällaiset valitettavat tapaukset auttavat havainnollistamaan, että työsarkaa tässä suhteessa on vielä jäljellä.

Varsinais-Suomen Piraattien hallitus
varsinais-suomi (a) piraattipuolue.fi

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.