Turun Sanomien ja Salon Seudun Sanomien tuottama gallup tarjosi Turun piraateille jopa 2.4%:n kannatuksen, kun Kristillisdemokraatit jäivät vain 1.7%:iin. Gallupin mukaan molemmat saisivat yhden paikan ja Olavi Mäenpää olisi jäämässä ensimmäistä kertaa valtuuston ulkopuolelle.

”Vaikka ihmisten kiinnostus on ollut entistä suurempaa vaaliohjelmaamme kohtaan ja mielipidemittaukset suotuisia, ei aivan varmaksi vielä voi vaalivoittoa laskea. Töitä tehdään loppumetreille saakka” toteaa piiriyhdistyksen puheenjohtaja Tapani Karvinen. ”Kampanjoinnillemme jälleen suurin ongelma on ajankohta, joka sitoo ehdokkaamme pitkälti joko opintojen päättymiseen tai töihin. Toki, Turku myös verottaa suhteettomasti tarjoamistaan vaalitoiminnan edellytyksistä ja näin haittaa myös demokratian toteutumista.”

Piraattipuolueen vaalivalvojaiset pidetään sunnuntaina 9.4. klo 19 alkaen ravintola Carlinassa, os. Aninkaistenkatu 3, Turku. Tapahtuma Facebookissa.

Jetro Vesti avaa Turun piraattien tavoitteita uteliaille äänestäjille vaalimökillä keväällä 2017.

Varsinais-Suomen piraatit on nimennyt kaksitoista ehdokasta kevään kuntavaaleihin. Turun piraattien kuntavaaliohjelman keskeiset teemat ovat hallinnollisen datan avoimuus, kuntalaisvaikuttamisen kehittäminen, sekä järkevät hankintamallit. Monipuolinen ehdokaslista ja aiempi vaalimenestys herättää luottamusta kuntavaalimenestykseen myös Turussa.

Piraattipuolue on kannatukseltaan suurin eduskunnan ulkopuolinen puolue, jonka kannatus on kasvanut tasaisesti vaaleista toiseen. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa piraatit saivat Turusta 1300 ääntä, mikä riittäisi mainiosti yhteen valtuustopaikkaan” toteaa piirin puheenjohtaja Tapani Karvinen. 

Piraattipuolue on vaaliliitossa Liberaalipuolueen kanssa Turussa ja muutamissa muissa kaupungeissa. Tiedot ehdokkaista ja kampanjasta löytyytäältä: http://varsinais-suomi.piraattipuolue.fi/kuntavaalit-2017/

Varsinais-Suomen Piraattien valmistautuminen huhtikuun kuntavaaleihin jatkui viime viime sunnuntaina pidetyssä piiriyhdistyksen jäsenkokouksessa. Kokouksessa valittiin ehdokkaita, sekä esiteltiin luonnos kuntavaaliohjelmaksi Turkuun.

Vaaliohjelman teemoista Piraattipuolueelle luontaisin on julkishallinnon tuottaman tiedon avoimuuden lisääminen ja kaupunkilaisten joukkoälyn valjastaminen kaupungin käytäntöjen kehittämiseksi. Tavoitteeseen päästään muun muassa kopioimalla kaupungin ja sen omistamien yritysten kuukausittain tuottama taloudellinen tieto julkisesti saataville, avaamalla IT-palvelut kaupunkilaisten kehitettäväksi avoimella lähdekoodilla, sekä antamalla kaupunkilaisten käyttöön kuntalaiskysymys.

Kaupungin hankintapolitiikkaan halutaan tuoda vastuullisuutta tekemällä jatkossa hankinnat Allianssi -mallilla, josta on hyviä kokemuksia Tampereelta. Liikenteen kehittämiseksi kaupunkilaisten terveyttä edistävään suuntaan esitetään nykyisen dieselkäyttöisen bussikaluston korvaamista sähkö- tai biokaasukäyttöisillä autoilla, sekä pyöräilyn tukemistä pitämällä pyörälipun hinta alhaisena. Lisäksi piraatit järjestäisivät vanhuksille yhteistoimintaa lasten, nuorten ja eläinten kanssa, sekä opastusta modernien laitteiden ja internetin käytössä.

Jäsenkokouksessa käydyn keskustelun pohjalta päätettiin ohjelmaa vielä hioa pääkohtia muuttamatta. Piirihallitus hyväksyy vaaliohjelman seuraavassa kokouksessan, jonka jälkeen se on julkisesti nähtävillä.

Yhdistys on nimittänyt 6.2. -mennessä kahdeksan ehdokasta Turkuun. Yhdistys nimittää ehdokkaita viimeisen kerran kokouksessaan 26.2.2017.

Piraattipuolueen ehdokkaaksi voi ilmoittautua osoitteessa https://piraattipuolue.fi/ehdokkaaksi.

Syyskokouksen satoa

Varsinais-Suomen Piraatit valitsivat hallituksen vuodelle 2014 sekä hyväksyivät ensi vuoden toimintasuunnitelman syyskokouksessaan lokakuun lopussa. Hallituksen puheenjohtajan tehtävää jatkaa Tapani Karvinen, varapuheenjohtajaksi valittiin Sebastian Mäki. Uusia jäseniä VSP:n hallituksessa ovat Jiri Keronen ja Antti Tulonen (varajäsen).

Syyskokouksessa hyväksyttin toimintasuunnitelma vuodelle 2014. Uuden toimintasuunnitelman mukana jäseniltä peritään enintään kymmenen euron suuruinen jäsenmaksu. Puheenjohtaja Karvisen mukaan vuodet 2014-15 ovaat yhdistykselle taloudellisesti haasteellisia eurovaalien, sekä pian sen jälkeen alkavan eduskuntavaalikauden vuoksi.

– Yhdistys ei yleisen toiminnan ylläpitämiseen paljoa varoja tarvitse, mutta vaalikaudella täytyy ottaa huomioon mainonnan kulut. Tavoite on että vuonna 2015 vähintään yksi Piraatti valitaan kansanedustajaksi, jolloin pienikin puoluetuki korvaa tarpeen pyytää rahoitusta jäseniltä tai muilta tahoilta.

Jäsenet voivat jatkossa suorittaa 0,01 – 10€:n jäsenmaksun tilisiirrolla yhdistyksen tilille merkitsemällä suorituksen viestiksi ”jäsenmaksu 2014”. Jos maksettu summa on suurempi, ylimääräinen osuus katsotaan lahjoitukseksi yhdistyksen toimintaan. Jäsenmaksun suorittamatta jättäminen ei johda yhdistyksestä erottamiseen.

Uusi puolueohjelma julkaistu

Piraattipuolueen uusi puolueohjelma on julkaistu Piraattipuolueen verkkosivuilla. Ohjelma on jaettu periaateohjelmaan sekä neljään alaohjelmaan: yksilönvapaus, tietoyhteiskunta, Eurooppa- sekä talous-, kunta- ja perusturvaohjelmaan .

Puolueen puheenjohtaja Harri Kivistö kirjoittaa Piraattipuolueen blogissa seuraavasti:

Entisen puolueohjelman tilalle rakennettiin useampaan ohjelmaan jakautuva kokonaisuus. Kaiken pohjalla on periaateohjelma, jossa luonnehditaan piraattien ajatusmaailmaa yleisemmällä tasolla. Siinä määritellään puolueen politiikan lähtökohdat yksilönvapauksista, yhdenvertaisuudesta, avoimesta ja demokraattisesta yhteiskunnasta sekä maltillisesta taloudenhoidosta.

Puolueohjelmaa laajennettiin heinäkuun alussa puoluekokouksessa aiemman jäsenille tehdyn kyselyn perusteella. Kaikilla läsnolevilla puolueen jäsenillä oli äänioikeus.

Tutustu uuteen periaateohjelmaan ja sen alaohjelmiin osoitteessa piraattipuolue.fi/agenda/puolueohjelma.

Piraattipuolueen eurovaaliehdokkaiksi Pirate Bay -kasvo sekä palkittu nettipioneeri

Piraattipuolue on valinnut ehdokkaansa keväällä 2014 pidettävää Euroopan parlamentin vaalia varten verkon kautta pidetyllä jäsenäänestyksellä. Ehdokkaaksi valittiin muiden muassa vertaisverkkosivusto The Pirate Bayn keskeisiin kasvoihin kuuluva Peter Sunde.

– Olen huolestunut vallan keskittymisestä EU:hun, kuten myös henkilötietojen keskittymisestä suurille yhtiöille. Kotimaani Suomi on jopa Ruotsiakin riippuvaisempi digitaalisen alan tulevaisuudesta. Siksi Suomenkin on mielestäni aika saada piraatteja EU-parlamenttiin, perustelee Sunde ehdokkuuttaan.

Puolueen ehdokkaaksi valittiin lisäksi 64-vuotias loviisalainen Mikael Böök, joka oli varhain mukana kehittämässä Internet-palveluja Suomessa. Hän oli jo alkuvuodesta 1994 asiakkailleen Internet-yhteyksiä tarjonneen Kirjakaapeli-kirjaston keskeisiä taustahahmoja. Toiminnastaan Internet-palvelujen edistämiseksi hänelle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 1996. Böökiltä on hiljattain ilmestynyt teos Biblioteksaktivisten – essäer om makt och bibliotek i informationssamhället, joka käsittelee kirjastojen asemaa tietoyhteiskunnassa. Piraattien ehdokkaisiin kuuluu myös verkkopalveluita kehittävän, useita kertoja palkitun Leiki Oy:n toimitusjohtaja, filosofian tohtori Petrus Pennanen.

– Ehdokkaittemme joukosta löytyy paljon vakuuttavaa ymmärrystä tietoyhteiskunnasta sekä aitoa huolta perusoikeuksien toteutumisesta. Juuri paljastuneiden vakoiluskandaalien myötä on yhä tärkeämpää, että EU olisi aktiivinen yksityisyyden puolustaja. Olen ylpeä ehdokasjoukostamme, kommentoi Piraattipuolueen puheenjohtaja Harri Kivistö.

Ehdokkaita valittiin jäsenäänestyksessä 20, mikä on enimmäismäärä, jonka puolue voi eurovaaleissa Suomessa asettaa. Ehdokkaiden iät vaihtelevat 24:sta 64:een vuoteen. Ehdokkaita on Helsingistä, Espoosta, Tampereelta, Turusta, Jyväskylästä, Mikkelistä, Loviisasta ja Rovaniemeltä.

Piraatit ovat jo edustettuna Euroopan parlamentissa, sillä Ruotsin piraattipuolueella on kaksi europarlamentaarikkoa: 53-vuotias tietotekniikka-alan yrittäjä Christian Engström ja parlamentin nuorin jäsen, 25-vuotias Amelia Andersdotter.

Lisätietoja antavat:

Harri Kivistö
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
p. 045 310 2344

Janne Paalijärvi
Tiedottaja, Piraattipuolue
p. 040 527 5470

Piraattipuolueen eurovaaliehdokkaat: http://piraattipuolue.fi/eurovaalit
Piraattien toiminnasta europarlamentissa: http://piraattipuolue.fi/2013/06/lisaa-piraatteja-europarlamenttiin
Lisätietoja blogikirjoituksesta: http://blogi.piraattipuolue.fi/2013/06/29/piraattipuolueen-eurovaaliehdokkaat-valittu/
Lehdistötiedote saatavilla myös osoitteessa: http://piraattipuolue.fi/2013/06/piraattipuolueen-eurovaaliehdokkaiksi-pirate-bay-kasvo-

Piraattipuolueen jäsenäänestys EU-vaaliehdokkaista on alkanut

Piraattipuolueen ehdokkaaksi kevään 2014 eurovaaleihin on ilmoittautunut 26 henkilöä. Koska puolueet voivat asettaa ehdolle vain 20 henkilöä, Piraattipuolue valitsee ehdokkaansa jäsenäänestyksellä.

Ehdokkaat löytyvät osoitteesta www.piraattipuolue.fi/eurovaalit-2014 ja äänestys on käynnissä 27.6.2013 -saakka. Varsinais-Suomen Piraateilla on kolme ehdokasta: Tapani Karvinen, Jiri Keronen sekä Sebastian Sid.

Puoleen jäsenille on lähetetty äänestysohjeet sähköpostissa.  Vaaleissa on käytössä siirtoäänijärjestelmä, jossa äänestäjä voi valita usean ehdokkaan paremmuusjärjestykseen. Jos ensisijainen henkilö ei saa riittävästi ääniä, ääni menee seuraavalle henkilölle.

Jäseneksi voi liittyä, sekä korjata muuttuneet yhteystiedot osoitteessa www.olepiraatti.fi.

Varsinais-Suomen Piraatit toivottavat hyvää Juhannusta.

Auringon saapuessa luonto herää touhuamaan, ja niin tekevät myös Varsinais-Suomen Piraatit. Talven kahvilatapaamiset on siirretty jokirantaan säiden niin salliessa ja telttailumatkat Turun ulkopuolelle alkavat pian.

Varsinais-Suomen Piraatit pyrkivät vierailemaan kesän aikana kaikissa alueen suurimmissa kunnissa, keräämään nimiä kansalaisaloitteisiin ja tarkentamaan Piraatti-ideologiaa niille jotka eivät sitä vielä tunne.

Toimintaa ja tapahtumia voi seurata Twitterin, Facebookin tai tapahtumakalenterin kautta. Toimintaa järjestetään aktiivivoimin ja mukaan aktiiviryhmään pääsee ottamalla yhteyttä yhdistyksen hallituksen jäseneen.

Lisäksi kesän ohjelmistoon on tarjottu frisbeegolffia, tennistä, paintballia, assembly-matkaa sekä musiikkipitoista juhlaa – kiitos Piraattimyönteisten artistien. Piiriyhdistyksen kautta voi myös helposti tutustua järjestötyöhön ja poliittiseen toimintaan. Olemme DIY -puolue, mutta tehtävämme ovat samat kuin minkä tahansa muun puolueen.

Tervetuloa mukaan keräämään elävän elämän expaa. -Tapani Karvinen

VSP toivottaa hyvää kevättä.

Varsinais-Suomen Piraatit käsittelivät eilisessä kevätkokouksessa säännönmukaiset asiat. Vuoden 2012 tilintarkastus hyväksyttiin, sekä edelliselle hallitukselle myönnettiin yksimielisesti vastuuvapaus. Lisäksi yhdistyksen sääntöihin lisättiin lainmukainen kohta toiminnantarkastajasta. Vuoden 2012 -vuosikertomuksen löydät täältä: VSP-vuosikertomus2012

Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistys ry toivottaa jäsenet tervetulleeksi kevätkokoukseen lauantaina huhtikuun 27. päivä, joka pidetään Turussa ravintola Old Bankissa alkaen kello 14.00.

Piiriyhdistyksen hallitus käsittelee esityslistaan ehdotettuja muutoksia viikkoa ennen kevätkokousta, joten aikaa tuoda omia aiheita, ehdotuksia ja kysymyksiä esille on perjantaihin 19.4. -saakka, jos toiveena on että ne käsitellään yhteisesti kevätkokouksessa.

Piiriyhdistyksen hallituksen tavoittaa sähköpostitse osoitteesta varsinais-suomi@piraattipuolue.fi.

Paikka: Ravintola Old Bank
Aika: 27.4.2013 klo 14.00
Osoite: Aurakatu 3, 20100 Turku
Kartalla: http://bit.ly/16TcsFa

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen laillisuuden ja päätäntävallan toteaminen
  3. Kokouksen järjestäytyminen: valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjantarkastajat ja tarvittava määrä ääntenlaskijoita
  4. Esityslistan hyväksyminen
  5. Ilmoitusasiat
  6. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
  7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä vuoden 2012 hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  8. Päätetään toiminnantarkastajan lisäämisestä yhdistyksen sääntöihin
  9. Muut asiat
  10. Kokouksen päättäminen

Tervetuloa!